Tervetuloa Yksityisen keppihevostallin Sysivalkean ihmeelliseen maailmaan.

Tallimme on tällä hetkellä aloittamassa puhtaalta pöydältä, joten myös sivustolta saattaa löytyä vähän vajausta. Kuitenkin jos huomaatte joitain erikoista toivon että ottaisitte minuun yhteyttä tai kertoisitte asiasta. 


Hieman Sysivalkean historiaa...

Sysivalkea on oikeasti 2006 vuonna perustettu keppihevostalli, talli lähti alkujaan nimellä "Laulajanmaankepparit", jota pidin silloin tosi hyvänä nimenä, mieli kuitenkin muuttuu ja 2008/2009 vuonna vaihdoin tallinimen "Kht Scarecrowiin" joka pysyi minulla 2012 vuoteen asti kunnes päätin lopettaa. 2013 vuosi oli pientä miettimistä että mitä tämän asian kanssa pitäisi tehdä,  ja nyt 2014 vuoden lopulla päätin herättää tallin eloon ihan uudella nimellä, Sysivalkea.


Kuka olen?
Voit kutsua minua millä haluat, mutta liikuskelen keppihevosmaailmassa nimellä "Shadow" (tarkoittaa varjoa). Olen -96 vuonna syntynyt tyttöä muistuttava olento peräisin Etelä- pohjanmaalta, opiskelen tällä hetkellä kuva-artesaaniksi Pohjois- pohjanmaalla. Harrastukiini kuuluu pääosin dataaminen, piirtäminen ja videoiden teko.

Seuraa tallia alla olevista linkeistä: